Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
29.01.2012 - 21:39

Ihan tosi. Tämän on alettava nyt tai ei koskaan ihan tosissaan. Hitto tuo edelliseen kirjoitukseen laittamani kuva Raakelista sai mut tolaltani. Kaikki muutkin sitä tekee ja onnistuu. Minunkin täytyy. Äsken taas tietsikan taustakuvana näkyi kuva minusta Samoksen reissulla kun olin niin hyvässä kuosissa. Tahtoo sellasen kropan takas !

Joten oisko se niin, että huomenna kuntosalille. Ihan kylmiltään. Sananmukaisesti, sillä luultavasti kävelen sinne. Eli ½ tunnin alkuverryttelyt siihen alkuun kävellen, sit salille. Hyvä minä ! En ole tuolla salilla käynytkään ennen, mutta kuulemani mukaan on samanlaiset laitteet kun keskustassa. Uimahallin kuntosali siis.

Mutta hei, olenhan minä ollut reipas. Eilen taas otin kävelylenkin ennen bussiin nousemista ja tällä kertaa lähdin niin ajoissa, että ehdin kotoa 40 minuutin päähän. Siitä sitten hyppäsin bussiin ja olipa hyvä mieli. Päälle vielä 10 tunnin hiton kiireinen työpäivä. Kylläpä nukutti hyvin viime yönä, etenkin kun otin vielä Sirdaludin kipuihini. Jalkahan se edelleen oikuttelee ja ihan pirusti.

 

Ihan kun ois motivaatio löytynyt !

29.01.2012 - 20:28

Katsokaa nyt Raakel Lignelliä ! Uskomaton muodonmuutos ! Minunkin on pystyttävä !

 

Alempana kuva isommasta Raakelista. Kuvaa klikkaamalla pääset jutun alkulähteille, josta kuva on napattu.

 

Laihtunut Raakel Lignell upeana pikkumustassa Jussi-gaalassa

 

 

27.01.2012 - 23:37

Suklaat nimittäin jääkaapista. Ostin leivontaa varten Tallinnasta suklaata, mutta mä söin ne. Pikkuhiljaa tän viikon aikana ja nyt vedin loput. Ihan vaan, ettei ne kiusaa mua. Tummaa Pandan suklaata siellä vielä on, mutta ei kai siihen nyt hirvee himo voi iskeä ( eipä vissiin, sanoisi tähän mun Ukkeli... ).

Mutta olin reipas tänään !

Kävelin ½ tunnin lenkin ennen bussiin hyppäämistä. Tarkoituksella lähdin etuajassa ja päätin kävellä niin pitkälle kun ehdin. Ja ehdinhän minä, loppumatkassa katsoin kelloa ja ajattelin, että nyt töppöstä toisen eteen, että ehdin vielä tuolle seuraavallekin pysäkille.

Töissä söin salaattilounaan, vähän nachoja. Illalla menin erehtymään nälissäni ottamaan jätskiä . Mutta kyllä tämä tästä. Hitto, kesäksi pitää saada paino ainakin 68 kiloon. Eikö vaan ? Eli se ois sitten 9 kilon tiputus edessä...onnistuu...

Mä olen suunnitellut, että näiden epäsäännöllisten ja hankalien työaikojen vuoksi otan käyttööni tuon kävelyhomman, että hieman etuajassa lähden ja teen lenkin ennen bussiin nousemista. Kätevää. On jokin tarkoitus kävelyllä.

26.01.2012 - 09:21

Nyt ois sitten viiden päivän vapaat ohi tai mullehan ne on työttömyyspäiviä kun olen osa-aikatyöläinen . Nämä 3 viimeistä vapaata on mennyt kyllä aikalailla kotioloissa, oishan sitä ehtinyt liikkua, muttakun...ulkona on kylmä ja kaikkee. No, eilen kävelin puolen tunnin lenkin kkun menin kirppikselle ja kauppaan. Mun tykkään, että liikunta on sellaista ihan huomaamatta tapahtuvaa hommaa. Kuten just kävely paikasta A paikkaan B.

Tänään vaaka näytti 76.9 kg eli +0.5 kg enemmän kuin viikko sitten. Mielestäni ihan kelpo lukema kun ottaa huomioon viikonlopun mässyt.

Eilen jotenkin havahduin laihdutushommaan. Tai ainakin mä kuvittelen niin . Saunan jälkeen rasvasin niin kuivan ihoni, jalat ja kaikki ( teen tätä ihan liian harvoin). No, käppäilin siinä sitten ilkosen alasti ja reidet sitten hinkkasivat yhteen kun rasva ei ollut vielä kokonaan imeytynyt. Yäääh ! Mikä tunne. Tuli mieleen lomamatkat jolloin rannalla on aurinkorasvaa ylt'ympäriinsä ja reidet tekee just tuota. Hankautuu yhteen. Siis lomamatkoilla olen yleensä ollut hoikemmassa kunnossa, mutta näitä reisiähän mulla riittää sillonkin. Tuli vaan eilen sellanen tunne, että haluanko mä taas rannalla hinkuttaa reisiäni yhteen. Ja kesällä hameen pitäminen on inhottavaa kun reidet hankautuu. Miksi sitä pitääkin olla niin reitevä ?

Jospa tuo eilinen sai mut havahtumaan...

 

25.01.2012 - 19:56

 

Miksi en minä pysty kun moni muukin pystyy ? Näin aloin miettiä kun katselin

 

täältä muodonmuutoksia

 

Ihan uskomattomia tarinoita, kannattaa käydä lukemassa !

25.01.2012 - 09:08

Joku sanoisi, että karppaajan aamiainen - itse sanon, että eipäs kun minun aamiainen . Viime vuonnahan tähän aikaan kokeilin karppausta ja en ihan vakuuttunut siitä täysin. Aivan, en vakuuttunut täysin. Mutta löysin sieltä mainioita ideoita sovellettavaksi omaan elämääni. Turkkilainen jogurtti, joka on maistuvaa ilman sokeria ja täyttää vatsaa pienemmällä määrällä. Samoin ne mainiot leipäreseptit, joissa ei ole hiivaa tai hirveästi jauhoja. Viime vuonna vatsani voi paremmin, nyt olen taas pilannut sen syömällä liikaa jauhomössöä ja tietty niitä herkkuja.

 

Kokeilin nyt aamulla tehdä näitä juustosämpylöitä mikrossa. Ohje löytyy karppaus-sivustolta.

 

Kaikki ainekset sekoitettuna. Näyttää syötäväksi kelpaamattomalta .

 

Reilu minuutti mikrossa täydellä teholla.

 

Hupsistakeikkaa lautaselle kumoon. Kupsakka sämpylä.

 

Halkaistuna.

 

Kinkun, tomaatin ja kurkun kera. Ihan oikeasti hyvää !

 

Lisänä turkkilaista jogurttia ja muutama pähkinä. Sekä 2 kupillista teetä.

 

24.01.2012 - 08:12

Jos ei tänään niin milloin ? Eilinen meni vielä vähän hunningolle kun kotona odotti Domino-keksit, joita olin mennyt ostamaan jostain kumman syystä.

No, reissu oli kyllä mahtava ja en todellakaan säästellyt syömisissäni. Ja sen kertoi vatsakin. Perjantaina käytiin mennessä pizzalla ja Vantaalle hotelliin mentäessä vielä tuli syötyä sipsejä pussillinen. Käytiin siideritkin juomassa baarissa ( elämäni kalleimmat siiderit...). Vatsa temppuili, ehkä osittain johtui myös autossa istumisesta. Lauantaina sitten hotellin aamupalalle ja söin mitä mieli teki. Yllättävän terveellisesti kylläkin. Laivalla popsin suklaakakkua. Tallinnaan päästyämme käytiin mäkkärissä. Illalla syötiin sipsejä ja juotiin drinksuja. Ja käytiin toki ravintolassa syömässä.

Sunnuntaina hotellin aamupalalle. Se oli kyllä mahtava kokemus ! Siellä oli vaikka mitä. Huhhuh ! Croissantteja söin, niitä en syö kotona koskaan. Leipää toki ja vähän pekonia ja sitä ja tätä. Upea aamiainen Radisson Blu Tallinna-hotellissa ! Päivällä ei paljon muuta tarvittu, laivassa syötiin sitten Buffetissa. Ja voi tavaton sitä jälkiruokapöytää ! Suklaamoussea, jäätelöä, sorbettia, kermakakkua jne. 3 kertaa kävin hakemassa jälkkäreitä . Koko rahan edestä. Eckeröllä on ehkä yksi parhaimmista jälkkäripöydistä. No, automatkalla pysähdyttiin kahville/teelle. Syötiin munkit. Ostin loppumatkalle pienen sipsipussin, joka ei kauaa kestänyt.

Eli kyllä, olen syönyt ! Mutta matka oli aivan ihana ja toisenkin kerran menen kyllä Tallinnaan hotellimatkalle !

Nyt lähden lääkäriin ja kun palaan, kerron lisää suunnitelmistani karistaa kilot. Tunnetustihan mulla on aina hyvät suunnitelmat .

19.01.2012 - 08:14

Mun paino on pudonnut viikossa kilolla. Nyt painoni oli 76.4 kg. Mahtavaa ! Eilen kyllä mässäsin taas kaiken minkä löysin. HuhHuh sitä menoa. Tänään se sitten korvensi vatsaa eli ei hyvä olo. Miksi sitä ei ikinä opi. Vaikka tiedän, että sokeri aiheuttaa vatsalleni tuon kamalan olotilan.

Tänään otan töihin mukaan pakastimesta kasvissosekeittoa. Välipalankin vetäisen ennen töiden alkua kun lähden nyt jo aikaisin aamulla liikenteeseen. Mikäli nälkä on niin turkkilaista jogurttia ja mansikoita&mustikoita on sitten tarjolla. Näkkäriä ja juustoa mulla onkin töissä. Jospa näillä eväillä. Huomenna sitten syön töissä salaattilounaan.

Ihan kiva juttuhan tuo vaa'alla käynti oli ! Nyt sitten Tallinnan reissun jälkeen heti ruotuun !!!!!!

18.01.2012 - 15:52

Tietokone mättää koko ajan tuota samaa kuvaa taustalle. Meillähän pyörii taustalla nuo lomakuvat, eri  reissuilta. Tänään tuntuu, että jatkuvasti on näkynyt tuo kuva, jossa menen mereen ja kaunis "uuma" näkyy. Voi tavaton, miten nätti kroppa siinä minulla onkaan ! Se oli sillon kun täytin 30 vee ja käytiin Samoksella. Taisin painaa jotain 67-68 kg lähtöpäivänä. Ihanaa. Siihen pitäs taas päästä.

Ja kyllähän mä pääsen ! Kunhan reissut on reissattu, siis tää Tallinnan reissu. Mä tein tänään hyydykekakkua meille ihan semmosen pikkusen. Kun on perjantaina se hääpäiväkin. Ajattelin, että pitäähän se kakku olla. Niinpä niin. Mutta sitruunarahka ja sitrusjogurtti oli -30 %:n alennuksella lähikaupassa. Niinpä niin. Ja ostin pohjaan suklaakeksejä, koska ne ovat mieheni mielestä siinä parhaimman makuisia. No, pitihän mun syödä puolet keksipaketista kun niitä ei mennyt kun puolet siihen pieneen kakkuun. Niinpä niin.

Mutta kun sinne Tallinnaankin lähdetään niin samahan se on herkutella jo nyt. Niinpä niin.

Mutta kyllä mä olen päättänyt, että ensi viikolla se taistelu kiloja vastaan alkaa. Tammikuukin on kohta menty läpi, joten kiirehän tässä tulee. Kovalla sykkeellä vaan. Harmittaa nyt kun tuo kroppa jumiutui ja kipeytyi. Ensi viikolla mulla on ma-ke vapaata, joten voin ihan rauhassa alkaa liikkumaan. Ehkäpä jopa sinne kuntosalille tiistaina kun pitää kuitenkin aamusta kaupunkiin lähteä lääkäriin.

Niinpä niin...

 

17.01.2012 - 23:37

Hyvä fiilinki kun naistenvaivatkin takanapäin. Sunnuntaina pissitti ihan törkeesti koko ajan ja ihmettelin, että mistä sitä pissiä riittää . No, maanantaina oli kyllä mahdottoman kepeä olo ja silmätkään ei yhtään turvonneet. Ihan ihme olo. Siis hyvä olo. Tuntui, että menkkaturvotus katosi sen hirveen kus...pissimäärän myötä.

No. Menkkojen jälkeen oleva viikko on mulla aina sellanen, että syön fiksummin. Kun ei vaan ole mielitekoja eikä maistu mitkään herkut hirveesti. Jotain pientä makeaa toki vähän, mutta ei sellasta yletöntä syömistä niinkun yleensä.

Karkki maistuu suomalaisille

kuva : mtv3.fi

Eilen oli sitten reipas päivä. Tai olin mä jo sunnuntaina reipas. Eilen tuli aamupäivästä siivottua, pestyä pyykkiä jne. Sitten lähdin kävellen töihin. Tästä tulee sellanen 1 h 15 minuutin pituinen matka. Paljonkohan kilometreissä, ehkä reilu 7. Ihan alkumetreiltä asti jalka oireili, tökki. Tuntui taas, että koko oikeaa puolta piti raahata perässä. Se on oikeesti raskasta se. Mietin puolessa matkaa, että jos hyppäis bussiin, mutta enpä antanut periksi. Perille pääsin ja töissä siten rauhallinen iltavuoro, joten sellaista kevyttä askellusta. Vaikka askeleita töissä tulee kyllä paljon otettua.

Tänän sitten tuli jonkinlaista lenkkiä kun aamulle ensin kävelin työterveysasemalle keskustasta verikokeesen. Sieltä liiton toimistolle - ei ollut vielä auki. Kauppaan ja siitä verotoimistoon. Taas liiton toimistolle ja sitten töihin. Päivä meni ihan hyvin töissä kun pysyi liikkeessä. Aamula kyllä olin tuntenut kropassa jonkinlaista jäykkyyttä ja etenkin oikealla puolella. No, nyt illalla sitten lämmin kauratyyny on ollut paras kaverini. Tunnin verran nukuin, oli pakko mennä maate kun naamaankin koski. Silmä on nykinyt taas ihan hurjana. Pöh. Nämä ovat näitä oireita, joille eivät läkärit ole löytäneet selitystä ja itse olen vahvasti sitä mieltä, että siitä punkin puremasta johtuvia ovat. Borrelioosia. No, tämän kanssa on vaan elettävä. Yöksi taidan ottaa Sirdalud-läkkeen, eilen illalla nukkumaan mennessä tuntui, ettei kroppa rauhoitu ollenkaan, jäykisteli vain.

 

Siinäpä se, pikkupirulainen punkki .

Borrelioosi lisää syöpäriskiä

kuva : mtv3.fi

 

Huomenna on onneksi vapaapäivä. Mä en taas uskalla riskeerata olotilaani enempää eli kaiketi lepopäivä kun näin kroppa on suuttunut. Viikonloppuna pitä kuitenkin jaksaa Tallinnassa nautiskella lomasta. On kyllä ikävää kun tämä terveydentilani vaikuttaa liikkumiseenkin näin pahasti. On monia lajeja, joita en voi harrastaa, vaikka haluaisin tai ainakin pitää miettiä, että onko kropan suhteen hyvä päivä sille lajille.

12.01.2012 - 13:24

VIIKKO 2

Perjantai 13.1.2012

* Kävelylenkki   ( ei toteutunut...)

Lauantai 14.1.2012

*Kävelylenkki ( ei toteutunut...)

Sunnuntai 15.1.2012

* Move-fitness pelin treeni ( ei toteutunut...)

 

VIIKKO 3

 

Maanantai 16.1.2012

* Kävelylenkki ( työmatka ) TAI kuntosali

Tiistai 17.1.2012

* Kävelylenkki

Keskiviikko 18.1.2012

* Kävelylenkki

* Move-fitness pelin treeni

Torstai 19.1.2012

Lepopäivä

Perjantai 20.1.2012

Lepopäivä

 

Lauantai 21.1.2012

Lepopäivä

Sunnuntai 22.12.2012

Lepopäivä

 

12.01.2012 - 12:57

on ehkä jo paremmin. Mä nukuin puoleen päivään asti. Ja herätyskello joutui sillonkin mut herättämään, aika hassua !

Aamulla heräsin kun mies oli lähdössä töihin. Tunsinhan minä sen heti, että nyt on kiire särkylääkettä hakemaan. Eka vessaan, sit lääkkeet ( 2 kertaa burana 600 mg ) naamariin ja takas sänkyyn. Ja ehtihän se alkaa koskea mahaan ihan hirveesti. Tyyny vatsaa vasten ja jalkojen heilutus. Perinteinen menkkakipuhoito . Mutta nyt ne menkat on alkaneet ja tuntuu jo helpommalta. Mä en tiedä mikä siinä on, mutta just ennen menkkoja olen usein kireä kuin viulunkieli, kaikki ärsyttää. Mutta menkat kun alkaa niin tuntuu paljon helpommalta, ihan kuin se ois joku tulppa joka pitelee niitä ärsytyksen tunteita tuolla sisällä. Hassua. PMS-oireitahan ne, mutta silti hassua, miten pelkkä vuodon alkaminen voi helpottaa oloa. En mä silti näistä menkoista edelleenkään tykkää.

Mutta jotain mukavaakin on tulossa. Joka tietenkin vaikeuttaa hieman laihduttamista. Ensi viikolla vietämme 6-vuotishääpäivää ja ollaan vähän suunniteltu, että lähdetään Tallinnaan. Vielä ei olla matkaa varattu, mutta ehkäpä jo tänään. Eihän siihen ole kuin viikko aikaa. No, siellä tulee varmasti herkuteltua. Mutta voisinhan minä siihen asti ja taas sen jälkeen elää niinkuin laihduttaja-ihmiset .

 

Ja tämä maa. Se on taas toiveissa nähdä ehkä jo toukokuussa. Olisiko siinäkin jo tarpeeksi motivaation antajaa ?

 

11.01.2012 - 23:40

Äh. Tämä on tympeä kirjoitus. Ja vielä väsyneenä tulin sitä kirjoittamaan. Todella fiksua. Ja jos joku ei halua lukea hirveää valitusta ja ahdistusta niin kannattaa nyt poistua . Mutta tämä vaan on niin totta ja tunnetila just nyt.

Mua ärsyttää lähestyvät menkat. Siis tiedänhän minä aina millon ne tulee kun itse sitä säätelen, millon niiden annan tulla. Vitutus alkaa jo sillon kun mietin, että pitäs antaa niiden tulla. Hitto kun kukaan lääkäri ei vielä ole innostunut siihen, että mä saisin "nauttia" menkoista vielä harvemmin. Nyt ne tulee kahden kuukauden välein. Mä en tartteis niitä ollenkaan, mutta se ei kai taas ole luonnollista. Oikeestaan nuo kaikki naistenvehkeet voisi ottaa multa pois ( no jätetään kuitenkin pimppi ). En mä niillä muilla mitään tee.

Nojoo, nythän se alkuv****** on kääntynyt menkkav***********. Kun vaan ärsyttää kaikki. Asiakkaatkin, jotka ei tajua kassalla kaivaa niitä korttejaan heti esille. Tai takana bussissa ihan korvan juuressa purkkaa mässyttävä akka. Ai juma, mä vihaan muutenkin ruoan ja purkan mässyttämistä niin saati sitten nyt. Onneksi mulla oli musakone mukana, lykkäsin luurit korville, muuten oisin varmaan kohta hyppinyt sen akan nenille ja repinyt sen purkan suusta ulos.

Nojoo, kaikki ärsyttää. Viimeksi oli helpot menkat, joten tietääähäns en, että nyt tulee vuosisadan paskimmat menkat. Alkas nyt jo lorottaa. Onneksi ne on kohta ohi.

Söin siis pullaa, riisimurokarkkeja, karkkeja, tiikerikakkua jne. Kylläpä ärsyttää. Tämmönen läski vielä. Ja kohta kesä.

 

Mutta nyt mä meen nukkumaan niin en enempää kiusaa ketään kirjoituksellani. Mutta mitäpä sitä sievistelemään. Kun ottaa aivoon niin ottaa.

11.01.2012 - 09:05

Nokun...siksi kun eilisen mässäilyn jälkeen oli pakko nähdä, että vaikuttiko se painooni. Ihan höperöä. No, mutta menkatkin tekee tuloaan, joten oikeestaan ihan hyvä oli punnita jo tänään.

Ja kiva lukemahan tuo painolukema olikin. 77.4 kg. Huoh. Se menee alaspäin, vaikka aika vaikeaa onkin ollut. Eilen illalla hairahduin syömään 3 muffinssia. Ne oli ihania. Helpottava tieto on, että niissä on aika vähän rasvaa. Mutta hyviä ne oli silti, ihankuin donitseja. Nami. Mutta tarkoitus oli syödä vain yksi. Sitten päätin, että otan vielä ja ajattelin, että sama on sulattaa mikrossa ne molemmat vielä pakkasessa olevat niin eivätpähän siellä enää häiritse.

Eilen käppäilin pienen lenkin, sellaisen puolen tunnin. Parempi sekin kuin ei mitään.

Tuo syömishomma...eilen menin iltavuoroon ja olin syönyt lähtiessä kasvissosekeiton ja ruisleipäviipaleen. No, kävelin sen lenkin, menin yhteen kauppaan, siellä vierähti ehkä puolisen tuntia. Bussipysäkille ja siitä keskustaan. Työt alkoivat neljältä. Söin sitä ennen kaksi näkkäriä juustolla ja mandariinin. iltavuoroa kesti yli yhdeksään ja sitten söin yhden mandariinin pois kuljeksimasta . Kotona olin puoli yksitoista ja nälkähän se jo oli kova. Silläpä söinkin kuin hevonen. Liian pitkä tauko tulee tuossa iltavuorossa syömättä, etenkin jos aamupäivän on syönyt kevyemmin. Mutta yksin kun on iltavuorossa niin eipä siinä tauolle lähdetä. Vaikka kerkeishän siinä jossain välissä jonkun leivän huitasta naamariin.

08.01.2012 - 12:57

AAMUPALA (klo: 11.00):

1 kupillinen teetä maidon kera

mustikoita ja mansikoita jälkiruokakulhollinen

LOUNAS (klo: 13.00):

Paistettu kananmuna

2 siivua pekonia

paprikaa ja kiinankaalia paistettuna

 

VÄLIPALA :

1 kupillinen teetä maidon kera

2 tummasuklaakonvehtia

 

VÄLIPALA:

1 kupillinen teetä maidon kera

1 sämpylä

pari siivua juustoa

pari siivua kinkkua

paprikaa

kiinankaalia

 

VÄLIPALA :

1 kupillinen teetä maidon kera

2 tummasuklaakonvehtia

VÄLIPALA :

1 kupillinen teetä maidon kera

2 näkkäriä

juustoa

paprikaa

PÄIVÄLLINEN :

Jauhelihakastiketta

spagettia

kurkkua

kiinankaalia

salaatinkastiketta

JÄLKIRUOKA :

1 kupillinen teetä

2 tummasuklaakonvehtia

 

Illalla piti vielä jostain syystä syödä karkkia ja yksi sämpylä juustolla

 

07.01.2012 - 11:27

AAMUPALA ( klo: 10.00 ):

1 kupillinen teetä

"LOUNAS" ( klo: 11.30 )

1 kupillinen teetä

2 näkkäriä

2 siivua kinkkua

2 siivua juustoa

paprikaa

mansikoita ja mustikoita jälkiruokakulhollinen

PÄIVÄLLINEN:

Jäävuorisalaattia

Fetajuustoa

raejuustoa

tonnikalaa

ananasta

säilykepaprikaa

suolakurkkua

muutama nacho

mandariinia

salsakastiketta vähän

sinappisalaatinkastiketta vähän

ILTAPALA:

1 kupillinen teetä maidon kera

kinkkupiirakkaa pala

mustikoita ja mansikoita jälkiruokakulhollinen

2 tummasuklaakonvehtia

06.01.2012 - 21:53

Tänään on mässätty karkkia ja ruoaksi tehtiin Wieninleikkeet ja ranskalaisia. VoiVoi ! Mutta kyllä minä tästä.

Tämä hiton flunssa vielä vaivaa. Huomenna on antibioottikuurin viimeinen päivä. Parempaan päin jo ollaan menossa, yskimiseen ei ole tarvinnut enää yöllä herätä, eikä päivälläkään kovin yskitä. Mutta ihan terve en vielä ole. Viides viikko flunssaa menossa, en uskalla vielä huomenna kävellä töihin, parannellaan nyt kunnolla tämä pitkä tauti.

Niin, se eilinen työpäivä oli sitten 10 tunnin pituinen loppujen lopuksi eli 11-21 oli työpäivä. Kiirettä piti. Yhden lyhyen tauon pidin, jolloin söin eväät. Illalla olikin taas kova nälkä. Pitäs nyt vaan opetella se veden juominen. Töissä se meinaa unohtua, vaikka tekisi todella hyvää juoda välillä.

Ehkäpä huomenna yritän tehdä sitä liikuntasuunnitelmaa...

05.01.2012 - 09:38

AAMUPALA:

1 kupillinen teetä maidon kera

LOUNAS:

Perunalaatikkoa

Pala kasvispiirakkaa

05.01.2012 - 09:23

Eilen illalla leivoin kasvisjuustopiirasta, sellaista kevyttä kylläkin, hiivataikinapohjalla ja päällä oli porkkanaa, paprikaa, juustoa ja vähän sinihomejuustoa. Mutta kun sitä tuli syötyä ihan liikaa . Suklaatakin upposi jonkun verran, mutta ei nyt murehdita menneitä, jatketaan. Aamulla oli se ikävä olo vatsassa, mikä on ollut nyt viime aikoina kun olen syönyt liikaa. Ei hyvä tunne ja se muistutti minua siitä, että miksi on hyvä syödä keveästi.

Eilen ostettiin Move Fitness-peli. En vielä ehtinyt siihen kovin tutustua, mies kokeili vähän. Hirveästi ei vielä uskallakaan sitä pelata kun tämä flunssa vielä päällä. Onneksi paranemaan päin, viime yönä ei tarvinnut herätä yhtään kertaa yskimään . Jouluksi mies siis osti meille pleikkariin nuo Move-ohjaimet. Mukana tuli tanssipeli ja silläkin sai hien pintaan :). Nyt pitää alkaa tuota Fitness-peliä pelata, hyväää jumppaa varmasti.

Tuosta liikunnan harrastamisesta...minulla ongelman tekee nämä työajat. Tänäänkin töitä klo:11-18 Eli koko päivähän siihen tuhraantuu. Ja kun työn lisäksi elämässä pitää tehdä muutakin. Kotityöt, ruoanlaitto, rakkaat harrastukset. Työpäivänä lähden tuntia ennen bussilla matkaan, ja työpäivän jälkeen menee ½ h-1 h kotiinpaluussa. Riippuen tulenko mieheni kyydillä vai bussilla. Kotiin tullessa ruoanlaittoa, mahdollisesti pyykinpesua yms. kotitöitä. Eipä siinä juuri liikunnalle jää aikaa.

Mä nyt ajattelinkin tässä joku päivä tehdä tänne työvuorojeni mukaan liikuntasuunnitelmaa. Ei tästä muuten mitään tule. Tällaisiin päiviin on otettava käyttöön ne pienetkin askeleet eli kävelen kauemmas bussipysäkille, jolloin saan siitä vaikka sen 15 min-½h liikuntaa. Parempi sekin kuin ei mitään.

04.01.2012 - 08:12

AAMUPALA ( kotona ):

1 kupillinen teetä maidon kera

 

AAMUPALA 2 ( töissä ):

1 kupillinen teetä maidon kera

2 viipaletta ruisleipää

2 viipaletta juustoa

2 viipaletta kinkkua

 

LOUNAS:

1 kupillinen kaakaota

2 viipaletta ruisleipää

Paistettu kananmuna

VÄLIPALA:

Lasillinen light coca-colaa

PÄIVÄLLINEN:

Possun ulkofilepihvi ( voissa reilusti paistettu )

Basmatiriisiä

paprikaa

säilykepunajuuria

kurkkua

salaatinkastiketta

JÄLKIRUOKA:

2 kupillista teetä maidon kera

suklaakonvehteja 6 kpl

 

ILLALLA MÄSSÄSIN IHAN LIIKAA !

Kasvisjuustopiirasta, suklaata...

 

Pohja täältä

 

Painonpudotus

 Ti 12.10.2010  79.6

La 16.10.2010  77.5  ( -2.1 )

La  23.10.2010 77.7  (+0.2 )  

Pe 29.10.2010  76.8  ( - 0.9 )

Pe 5.11.2010    77.8  ( +1.0 )  

( yht. - 1.8 kg )

Pe 12.11.2010  77.5  ( -0.3 )

Pe 19.11.2010  76.8  ( -0.7 )

Pe 26.11.2010  75.4  ( - 1.4 )

Pe 3.12.2010    74.6  ( - 0.9 )

( yht. - 5 kg )

Pe 17.12.2010  74.1  ( - 0.5 )

To 23.12.2010  73.6  ( - 0.5 )

Pe 31.12.2010  74.3  ( +0.7 )

Pe 7.1.2011      73.4   ( -0.9 )

 ( yht. - 6.2 kg )

Pe 14.1.2011    73.5   (+0.1 )

Pe 21.1.2011    72.4   ( -1.1 )

Pe 28.1.2011    73.0   ( +0.6 )

Pe 4.2.2011      71.4   ( - 1.6 )

( yht. - 8.2 kg )

Pe 11.2.2011    72.5   ( + 1.1 )

Pe 18.2.2011    71.4   ( - 1.1 ) 

Pe 4.3.2011      71.9    ( +0.5 )

Pe 11.3.2011    70.8    ( - 1.1 )

( yht. -8.8 kg )

Pe 25.3.2011    70.6    ( -0.2 ) 

Pe 1.4.2011      70.5     (-0.1 )

Pe 8.4.2011      70.8     (+0.3 )

Pe 15.4.2011    71.3     (+0.5 )

( Yht. - 8.3 kg )

Pe 22.4.2011    70.3      (-1.0 )

Pe 6.5.2011       70.8     (+0.5 )

Pe 13.5.2011    70.9      (+0.1)

Pe 20.5.2011    70.8      (-0.1) 

( yht. -8.8 kg )

La 28.5.2011    69.8       ( -1.0)

La 4.6.2011       70.8      ( +1.0 )

Ke 29.6.2011    70.7      ( -0.1 )

Su 17.7.2011    71.8      (+1.1 )

( yht. -7.8 kg )

Ke 27.7.2011   70.9       ( -0.9 )

Ma 8.8.2011     70.2       (-0.7 )

Pe 27.8.2011   70.7       (+0.5)

Ti 20.9.2011     73.8       (+3.1)

( yht. - 5.8 kg )

Ke 28.9.2011   72.6        (-1.2)

Ke 5.10.2011   73.3        (+0.7)

Pe 7.10.2011   73.7        (+0.5)

Ma 17.10.2011 75.8       (+2.1)

Yht. - 3.8 kg

UUSI ALKU !

 To 27.10.2011  75.4      (- 0.4)

Ma 31.10.2011  76.3      (+0.9)

Pe 4.11.2011     74.6      ( -1.7)

Pe 11.11.2011   76.3      (+1.7)

Yht. -3.3 kg

Pe 18.11.2011  75.2      ( -1.1)

Pe 25.11.2011  74.2      ( -1 )

Su 4.12.2011    76.5      (+2.3)

Ma 19.12.2011 76.1      (-0.4 )

UUSI ALKU ! Kesää kohti...

Ti   3.1.2012     79.3   

"Virallinen" punnituspäivä torstai

To 5.1.2012      78.3 

Ke 11.1.2012   77.4 ( -0.9 )

To 19.1.2012   76.4 ( -1.0 )

To 26.1.2012   76.9 ( +0.5 )

 

 

 

 

 

Laskuri 10.2.2010 alkaen
Tavoitteet

Näin tämän haluaisin menevän :

( suluissa saavutettu tulos )

23.12.2010  72.8 kg (73.6 kg )

28.1.2011    72 kg    ( 73 kg )

4.3.2011      70 kg    ( 71.9 kg )

1.4.2011      68kg     ( 70.5 kg )

29.4.2011    68 kg   

27.5.2011    65 kg

 

Mitat 16.11.2010 ( 19.2.2011 )

Rinnan ympärys

97 cm

Rinnan alta

79 cm  ( 79 cm )

Vyötärö

87 cm  ( 82 cm )

Lantio

110 cm ( 105.5 cm )

Reisi

67.5 cm ( 66 cm )

Sääri

42 cm  ( 41 cm )

Käsivarsi

32 cm  ( 32 cm )

Linkkejä
Tänään syöty

Ma 21.3.2011

AAMUPALA :

Teetä 2 kupillista

kevytmaidolla,

1/4 vehnäsämpylä,

½ viipale kinkkua, ½ viipale juustoa,

margariinia, rahkaa,

cashewpähkinöitä,

auringonkukansiemeniä,

raejuustoa

VÄLIPALA:

Teetä kevytmaidolla 2 kupillista,

rahkaa, cashewpähkinöitä,

auringonkukansiemeniä,

1/4 vehnäsämpylä,

½ viipale kinkkua,

½ viipale juustoa,

kurkkua,

raejuustoa

VÄLIPALA :

Teetä kevytmaidolla

1 kupillinen

PÄIVÄLLINEN:

3 täysjauhelihapihviä,

vähän kermaperunoita,

kurkkua, salaattia,

fetajuustoa, raejuustoa,

oliiviöljyä

ILTAPALA:

Rahkaa, auringonkukansiemeniä,

vähän hunajaa, teetä kevytmaidolla,

hapankorppu, juustoa, kinkua, ingmariinia

 

Toteutunut liikunta viikko 14

Ma 4.4.2011

* Kävelylenkki 50 min

* Jumppa 10 min

Ti 5.4.2011

 * Sauvakävelylenkki ½ h

 Ke 6.4.2011

 * Sauvakävelylenkki ½ h

* Jumppa

To 7.4.2011

 

Pe 8.4.2011

 

La 9.4.2011

 

Su 10.4.2011

 

Vko 14 liikuntasuunnitelma

Ma 4.4.2011

* Kävelylenkki 1h

* ½ h jumppa

Ti 5.4.2011

* Kävelylenkki 2 * ½ h

* Kuntosali

Ke 6.4.2011

* Kävelylenkki 1 h

* ½ h jumppa

To 7.4.2011

LEPOPÄIVÄ

Pe 8.4.2011

* Kävelylenkki 1 h

* ½ h jumppa

La 9.4.2011

* Kävelylenkki

Su 10.4.2011

* Kävelylenkki